Etsimme Leinolat Groupiin kuuluvalle, vaativaan koneistukseen erikoistuneelle Kilkanen Oy:lle
MOOTTORILOHKOJEN ESIVALMISTELIJAA
Kilkanen koneistaa uusissa tuotantotiloissaan Vaasan Vaskiluodossa moottorilohkoja uusinta teknologiaa hyödyntäen. Moottorilohkojen esivalmistelijana työhösi kuuluvat erilaiset käsin tapahtuvat valmistelevat työvaiheet, kuten 3D-mittaus, jäysteenpoisto sekä lohkojen kiinnittäminen ja kokoonpano. Yksittäiset tehtävät määräytyvät pitkälti oman osaamisesi mukaan: toivomme, että voit hyödyntää osaamistasi useassa työvaiheessa.
Moottorilohkojen esivalmistelijalta emme vaadi koneistuskokemusta, mutta katsomme eduksi metallialan tuntemuksen sekä piirustustenlukutaidon. Olet saattanut hankkia tehtävän suorittamisessa vaadittavia kädentaitoja ja osaamista myös vapaa-ajalla, esimerkiksi ajoneuvojen parissa.
Työtehtäviä suoritetaan itsenäisesti, mutta tiimin tuella. Työhösi liittyy myös tiimityöskentelyä, sillä kaikki työvaiheet liittyvät toisiinsa. Sinun tulee siis olla oma-aloitteinen, mutta kyetä myös työskentelemään toisten kanssa. Työtä tehdään yhdessä tai kahdessa vuorossa. Työsuhde on vakituinen.
Tarjoamme sinulle
Saatat olla etsimämme henkilö, jos
Kiinnostuitko?
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi 19.5. mennessä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten toimi heti! Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Työnjohtaja Ari Nikko
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 5393168
Kilkanen Oy on pitkän linjan perheyritys, joka on perustettu vuonna 1969. Asiakkaitamme ovat kehityksen kärjessä kulkevat globaalit kone-, moottori- ja laitevalmistajat esimerkiksi laiva-, energiantuotanto- sekä öljy- ja kaasuteollisuudessa. Olemme osa Leinolat Groupia neljän muun metallialan yrityksen kanssa. Kanssamme pääset työskentelemään kansainvälisessä ympäristössä – yritysryhmän tuotannosta vientiin menee noin 85 %, ympäri maailman. Vuonna 2022 konsernin liikevaihto oli yli 40 miljoonaa. Konsernirakenne mahdollistaa joustavan siirtymisen työtehtävästä toiseen yritysten välillä, omien kiinnostuksen kohteiden ja taitojen mukaan. Lisäksi kannustamme työtekijöitämme hankkimaan täydennys- tai jatkokoulutusta.
Tutustu meihin täällä
Mitä mieltä Marika ja Toni ovat Kilkasella työskentelystä? Katso videot alta!